|
Lainopillisen lautakunnan päätökset liittyen Ramadaniin |
|
Suomen Islamilaisen Neuvoston lainopillisen lautakunnan imaamit ovat 8.8.2010 pidetyssä kokouksessaan päättäneet seuraavaa koskien ramadan-kuukauden viettämistä Suomessa:
1) Ramadan-kuukauden alku ja loppu määräytyvät Mekassa havaitun uudenkuun perusteella, joten paaston alun ja lopun osalta noudatetaan Saudi-Arabian julistusta kuun alkamisesta ja päättymisestä.
2) Suomessa noudatetaan Suomen paastoaikatauluja, vaikka päivät olisivat pitkiä.
3) Paastoamaan kykenemättömät henkilöt (luotettavan lääkärin arvion perusteella), puberteetin saavuttaneet heikkokuntoiset nuoret, sairaat henkilöt, imettävät äidit tai raskaana olevat naiset eivät paastoa, vaan korvaavat paastonsa myöhemmin. Kroonisesti sairaat henkilöt ja heikot vanhukset eivät paastoa lainkaan, vaan maksavat korvausta Koraanin jakeen mukaisesti (ruokkimalla yhden köyhän jokaista paastoamatta jätettyä päivää kohden).
4) Koulujen liikunnan opettajien toivotaan siirtävän raskaat liikuntasuoritukset ja -kokeet ramadan-kuukauden jälkeiselle ajalle.
5) Zakat al-fitr on edellisen vuoden tasolla, eli 7 euroa henkilöä kohden. |
|
|
Nuorten Muslimien Konferenssi 2010 |
|
Nuorten Muslimien Konferenssi 2010 pidetään Helsingissä 25. - 26.9.2010.
Kaksipäiväisen konferenssin teemana on koulutuksen tärkeys, ja ohjelmassa ulkomaisia sekä kotimaisia puhujia, nashid-esityksiä ja paneelikeskusteluja. |
|
lue lisää
|
|
|
Suomen Islamilaisen Neuvoston nuoriso- ja opiskelijalautakunnan toimittama Nuortenlehti UMMA on ilmestynyt 30.8.2010.
Lehden ensimmäinen numero on ilmainen näytenumero, ja sen voi noutaa islamilaisista keskuksista ympäri maata tai ladata verkkoversiona Umman omilta nettisivuilta osoitteesta:
www.ummalehti.sine.fi |
|
|
Suomen Islamilainen Neuvosto |
|
Islamilaisen Neuvoston tarkoituksena on toimia yhteistyöelimenä ja keskustelufoorumina islamilaisille yhteisöille Suomessa. Neuvosto edistää eri islamilaisten tahojen kuten uskonnollisten yhteisöjen ja yhdistysten yhteistyötä ja toimintaa.
Neuvosto toimii keskustelukumppanina ja islamilaisten yhteisöjen edustajana viranomaisten ja eri uskonnollisten yhteisöjen kanssa käytävissä keskusteluissa.
Neuvoston tarkoituksena on edistää kunnioitusta ja tietoisuutta sekä islamia kohtaan Suomessa että suomalaista kulttuuria kohtaan muslimien keskuudessa. Neuvosto pyrkii estämään sekä islamilaisten että islamia vastaan suuntautuvien ääri-ilmiöiden syntymisen ja kehittymisen Suomessa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi neuvosto järjestää kokouksia, keskustelutilaisuuksia sekä tiedotus-, valistus- ja kulttuuritilaisuuksia.
|
|
|
MITEN TOIMIA, JOS KOHTAA SYRJINTÄÄ? |
|
MITEN TOIMIA, JOS KOHTAA SYRJINTÄÄ?
MITÄ ON SYRJINTÄ?
Syrjintää on: * kun ihmisten välillä tehdään erotteluja, joita ei voida hyväksyttävällä tavalla perustella * sellainen toiminta, jonka seurauksena yksittäinen ihminen tai ihmisryhmä joutuu huonompaan asemaan - uskontonsa tai vakaumuksensa vuoksi - etnisen alkuperänsä tai ihonvärinsä vuoksi - sukupuolensa tai ikänsä vuoksi - vammansa tai muun vastaavan vuoksi
SINE kerää tietoja muslimien syrjintätapauksista ja voi välittää tiedot anonyymeina tapauksina viranomaisille! |
|
lue lisää
|
|
|